FIN | ENG

Glory Backmanin tarina

Välitä itsestäsi

Tänä päivänä evankelista Glory Backman, reilut 20 vuotta sitten narkomaani, joka tunnettiin paremmin Huume-Eevana. Savolaissyntyisen Eeva Backmanin tie vei pitkän alamäen jälkeen kirkkaasti ylämäkeen.

Savolaissyntyisen Backmanin tarina oli suomalaisten huulilla 1980-luvun alussa. Tuolloin hän oli vangittuna Thaimaalaisessa Lard Yaosin vankilassa huumeiden salakuljetuksesta.Reilun 16 vuoden tuomiosta Backman ehti olla Lard Yaosissa hieman vajaat kolme vuotta, kunnes Thaimaan kuningas armahti hänet.

Alamäkeen on helppo mennä

Glory Backman tutustui marihuanaan ja hasikseen Tukholmassa 1970-luvun lopulla.

–Oli niin helppo ottaa ja kokeilla, koska ei tykännyt itsestä, Backman kertoo.

–Ne kaverit, jotka tarjosivat sitä huumetta, eivät näyttäneet ulospäin narkomaaneilta. Näytti siltä, että se ottaminen on vaaratonta.

Monen muun käyttäjän tapaan Glory Backmankin pelkäsi aluksi kovempia huumeita. Aikaa myöten suhtautuminen kuitenkin muuttui. Ensin Backman käytti amfetamiinia, myöhemmin heroiinia.

–Alamäkeä on niin hirvittävän helppo lähteä menemään. Niitä kavereita sai, jotka vetää sua alaspäin, mutta niitä, jotka vetää sut ylöspäin, niitä ei niin helposti löydykään, Backman muistuttaa.1980-luvun alussa Backman matkusti lomamatkalle Thaimaahaan. Huumeiden siivittämä elämä jatkui tovin, kunnes todellisuus näytti kasvonsa. Backman alkoi haluta eroon aineista. Lopulta hän turvautui rukoukseen.

Itsestä välittäminen tärkeää

Kolme viikkoa sen jälkeen kun Glory Backman oli rukoillut Jumalalta apua, hänet pidätettiin Bangkokin tullissa huumeiden salakuljetuksesta. Hallussaan Backmanilla oli kahden sokeripalan verran heroiinia.

Alun perin Backman sai reilun 33 vuoden vankilatuomion, mutta hänen tunnustettuaan syyllisyytensä tuomiota lyhennettiin. Lopulliseksi tuomioksi luettiin 16,8 vuotta.

Lard Yaosissa ollessaan Glory Backman löysi Jumalan ja alkoi levittää evankeliumia muiden vankien keskuudessa. Kaksi vuotta ja yhdeksän kuukautta myöhemmin Thaimaan kuningas armahti hänet.

Viikko Suomeen paluun jälkeen Backman sai Jumalalta tiedon, jonka mukaan hän tulisi tapaamaan raamattuopistossa, jonne oli menossa, tulevan aviomiehensä. Näin tapahtui.

Myöhemmin he yhdessä ovat julistaneet evankeliumia vuosikausi yhdessä. He ovat käyneet lähetysmatkoilla kaikissa maanosissa. Viimeaikoina Glory on kiertänyt myös Suomessa varsin ahkeraan. Gloryn unelmana on nähdä suomalaiset uskovat rohkeina ja eteenpäin Jumalan kanssa kulkevana joukkona.

Glory Backman on myös perustanut erityisesti naisille suunnatun kristillisen aikakausilehden KokoNainen, järjestänyt vuosittain omia naisten konferensseja ja aloittanut oman kosmetiikkasarjan valmistamisen.

– Ihmisen, niin naisen kuin miehenkin tie alkaa kohti Jumalaa hyvin yksinkertaisesta kysymyksestä: Jos katsot itseäsi peilistä niin rakastatko itseäsi? Jumalan rakkaus muuttaa sinut niin, että ensin rakastat itseäsi ja sitten voit rakastaa toisia. Ja rakkaus ottaa huomioon toiset. Vain henkilökohtainen usko Jumalaan ja Hänen ainoaan Poikaan Jeesukseen pelastaa. Sitä on elämä isolla E:llä, päättää Glory Backman.