Indonesia
Indonesian lähetys-työ alkoi 1996 Jumalan puheesta. Sydämessäni soi usean päivän ajan Surabaya, Surabaya, joka on kaupunki etelä Jaavalla. Niinpä eräänä aamuna mieheni ja pienen poikamme kanssa saavuimme Surabayaan tuntematta tai tietämättä siellä ketään. Jumala teki ihmeitä ja 40 päivän aikana Surabayassa olessamme meillä oli 52 hengellistä tilaisuutta eri puolilla Indonesiaa. Tuosta matkasta alkaen, kansainvälinen palvelutehtävä avautui meille. Käymme edelleen Indonesiassa julistamassa vuosittain.
Siunaavat terveiset Jakartalta, työntäyteiseltä lähetysmatkaltamme. Kiitos sinulle rukoustuestasi ja avustasi taloudellisesti toteuttaaksemme tämän matkan. Tultuamme tänne pidimme ensin pari viikkoa rästiin jääneet lomamme.
Toisena päivänä saapuessamme nukuin yhtä menoa 17 tuntia. Meidän tulomme tänne jälleen kerran on saanut hyvää hedelmää aikaan. Mikäli tahdomme olla Jumalaa lähellä meidän on rakastettava ihmisia niin kuinJumala rakastaa. Tässä meitä auttaa siunattu Pyhä Henki, silla Room 5:5 sanoo, että meidän sydämiimme on vuodatettu Jumalan rakkaus (agape) Pyhän Hengen kautta.
Meissä uudestisyntyneissä Jeesuksen Kristuksen opetuslapsissa on tämä Jumalallinen rakkaus (Agape-YLIluonnollinen tai sanoisinko yli luonnollisen) kaikkia ihmisiä kohtaan. Ongelmana on vain se, kuinka annat set tulla elämäksi sinussa ja kauttasi, kuinka se purkautuu esiin sinusta. Meidän langennut luontomme on useimmiten esteenä jumalalliselle rakkauden ilmaisulle kauttamme. Meidän täytyy elää Pyhän Hengen ja Sanan ohjauksen mukaan ja aina suostua vapaaehtoisesti tilanteessa kuin tilanteessa rakastamaan. Meidän täytyy kulkea Jumalan tahdon mukaan ja nähdä, että hän on aina kaiken yläpuolella ja edellä.
Meidän tulee nähdä langennut luonne ja sen hedelmät sekä vihollisen teot ja suunnitelmat ja pysyä jumalallisen agape-rakkauden kanavana. Ei se ole helppoa, mutta se on mahdollista, jos vain haluat pysyä Jumalaa lähellä. Me emme tahdo saattaa murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä meissä.
Täällä mennään samalla tavalla kuin aikaisemminkin. Useita ihmisiä on vapautunut pimeyden asettamista kahleista,profetallinen sana seurakunnille ja seurakunnan johtajille on ollut terävää ja voimallista. Mieleeni tulee, Semarangin kaupungissa noin kaksi viikkoa sitten pidin seurakunnassa 3 kokousta. Eräs noin 60v mies oli kahdessa viimeisessä kokouksessa ja viimeisen kokouksen viimeisin henkilö, joka tuli rukoiltavaksi.
Hän ennen uskoon tuloaan oli harjoittanut jaavalaista magiaa ja oli ollut uskossa muistaakseni jo 12 vuotta. Häntä oli vapauttanut 5 eri kertaa siis 5 eri Herran palvelijaa ja hän oli vapautunut, mutta ei kokonaan. Hän tuli rukoiltavakseni ja Pyhän Hengen voiman vaikutuksesta hän alkoi manifestoimaan ja kaksi demonia tuli hänesta ulos, yleensä viimeisena tulee ulos kaikkein voimakkain. Kiitos rakastava Jeesus Kristus, etta kaytat minua, joka en itsessäni mitään ole, mutta minä haluan tuoda sinun nimellesi kunniaa. Silloin kun olin vangittuna Thaimaan Bangkokissa naisten vankilassa, sinä Jeesus et hävennyt minua ja siita olen sinulle ikuisesti kiitollinen. Olen kiitollinen myös Lähetys-seuran läheteille Ulla Kuismalle, Liisa Alanteelle ja Aila Laaksoselle, jotka väsymättä Bangkokin ruuhkiin kävivät minua tapaamassa perjantaisin 20 minuutin ajan, he virvoittivat minun sieluni ja rohkaisivat minua Jumalassa. Joitakin viimeisimmän lähetysmatkamme hedelmiä olemme saaneet kuulla ja nähdä, joista erityisesti eräs nuori perhe on jäänyt mieleeni. Nuori aviomies alkoi tapailemaan firmassaan työskentelevää nuorta naista ja tätä pääsi jatkumaan salassa noin kolmen kuukauden ajan oman vaimon odottaessa heidän kolmatta lastaan.
Viime matkamme aikana rukoilin heidän puolestaan ja siunattu Pyhä Henki, joka meissä asuu paljasti minulle, että tämä vieras nainen ei ollut hänen ainoa vaan jo muutaman vuoden ajan hän oli käynyt ilotaloissa maallista iloa saadakseen. Hänellä oli riippuvuus seksuaalisiin synteihin. Vaimonsa kuullen kerroin tämän ja mies myönsi kaiken todeksi ja halusi vapautua siitä saastasta. Niinpä vapautin tuon katuvan miehen saastaisista henkivalloista, jotka lähtivät hänestä ja jotka olivat pitäneet häntä orjuudessa. Nyt tavattuamme heidät hänen kasvonsa loistavat Kristus kirkkautta ja hän on vapaa. He olivat niin iloisia, etta veivät meidät syömään useita kertoja ja ajoivat meitä kokouksia pitämään Surabayan kaupungissa. Ystäväpiirissämme täällä on kolme avioparia, joilla on ollut samankaltaisia ongelmia ja he kaikki ovat saaneet avun kauttamme. Perheet ovat eheytyneet, lapset ovat levollisia ja ennen kaikkea Jumalan suojeleva siunaus on heidän elämässä 3-4 sukupolveen saakka.
Ennen kotiin paluutamme kokouksia on vielä paljon, kokousohjelmassa on vain yksi vapaapäivä ensi perjantaille, siis huomiselle ja silloinkin meidät on kutsuttu sielunhoito tapaamiseen klo 13, eli oikeasti vapaapäivämme menee siihen.
Tiet ja kadut ovat ruuhkaiset täällä ja matkoihin menee paljon enemmän aikaa kuin varsinaiseen tapaamiseen. Edessämme vielä on Jaavalla sijaitsevat kaupungit Bandung ja Semarang, joissa olemme palvelleet useasti ennenkin. Semarangin kaupunkiin menemme nyt toistamiseen, jossa pidetään profetallinen konferenssi, jossa olen puhujana ja Bandungissa on useampia kokouksia aamuin, illoin. Valitettavasti minun on lopetettava kirjoittaminen, silla pian tullaan meitä hakemaan kokoukseen.
Tuhannet kiitokset teille kaikille ja runsasta Jumalan läsnäoloa elämäänne. Kiitos avustasi Herran työssä.